Yhteyttä etsimässä - yhteys toisiin auttaa selviytymään

Mihin tarvitsemme toisiamme? Mikä välillemme luo syvemmän yhteyden? Miksi toisten kanssa yhteys syntyy hetkessä, kun taas toisten kanssa siitä on vaikeaa saada kiinni houkutteluista huolimatta?




”Viihdyn hyvin yksikseni”, ”pärjään yksinkin”, ”ei kannata olla kenestäkään riippuvainen”, ”en jaksa kuunnella muiden murheita, itsellänikin niitä on tarpeeksi”. Nämä uskomukset itsestä ja elämästä rakentuvat jostakin, usein hylätyksi tulemisen ja pettymyksen kokemuksesta suhteessa toisiin ihmisiin. Ne saavat meidät liukenemaan sosiaalisista tilanteista, pakenemaan työhön, harrastuksiin ja kiireeseen.


Yksin selviämällä varmistamme, ettei kukaan pääse satuttamaan meitä uudelleen tai ettei avunpyyntöihimme vastata. Voi tuntua turvallisemmalta luottaa omaan itseen kuin keneenkään muuhun. Kun en odota muilta mitään, kukaan muukaan ei odota minulta. Tämä itsemme luoma panssari suojaa meitä uusilta loukkaantumisilta ja oman haavoittuvuuden esiin tulemiselta.


Suhteissa loukatuksi ja kaltoin kohdelluksi tuleminen tuottaa meille sosiaalista kipua.

Tämä kipu voi rampauttaa elämäämme samalla tavalla kuin murtunut jalka. Se saa meidät muodostamaan pinnallisia suhteita, puhumaan asioista, jotka eivät kerro mitään siitä mitä omassa mielessämme tai elämässämme todella tapahtuu, kääntämään keskustelut hauskoiksi ja kepeiksi. Näissä keskusteluissa ei synny odotuksia tai sitoutumista suhteessa toisiin. Sosiaalisia kontakteja voi olla paljon, mutta koemme itsemme silti yksinäisiksi ja tyytymättömiksi. Näihin luotuihin suhteisiin liittyy usein vapaudentunne, joka voi tuntua viehättävältä.


Nuoret etsivät vastauksia yhteydettömyydestä nousevaan tyytymättömyyteensä kuukausien pituisilta reppureissuilta tai keski-ikäiset istuvat monen ruokalajin illallisilla viiniä siemaillen avaamatta mitään oman mielen kipukohdista. Kaukana on kavala maailma näistä hetkistä, ja kovin paljon jää näkymättä ja jakamatta. Se millaisissa sosiaalisissa tilanteissa aikaamme vietämme, on kuitenkin osa identiteettiämme.


Selvittämällä mikä juuri minulle on tärkeää, vaatii pysähtymistä ja itsensä kohtaamista.  Se vaatii omaan itseen ja omaan elämään tutustumista.  Se vaatii herkkyyttä, omien suojautumiskeinojen ja haavoittuvuuden tunnistamista.  Palaamalla sosiaalisiin tilanteisiin läheisimmiltä tuntuvien ihmisten kanssa, voimme tavoittaa niitä tarpeita, joita nuo suhteet täyttävät.  


Uskaltautuessamme lähemmäksi toista, olemaan tarvitseva ja toisiin tukeutuva, ei tarkoita oman itsenäisyyden menettämistä.

Yhteydenluomisessa toistemme kanssa on kysymys aivan kuin palapelin kokoamisesta. Toisinaan löydämme palasia, jotka napsahtavat paikalleen täydentämään kuvaamme elämästä ja itsestämme. Aina emme edes ole tiedostaneet tämän palasen puuttumista.  Sen löytäessämme jaetut asiat tuntuvat merkityksellisiltä ja tärkeiltä.


Miksi yhteyden löytäminen voi tapahtuu joidenkin kanssa niin nopeasti? Tällaisissa kohtaamisissa voi tuntua, että jokainen jaettu sana täydentää ja vahvistaa omaa todellisuutta. Näissä kohtaamisissa on kysymys kahden ihmisen välisestä armollisuudesta ja lempeydestä, rohkeudesta ja joustavuudesta. He kohtaavat toisensa ilman arvottamista. Ilman luottamusta omaan elämäämme emme voi jakaa epäonnistumisiamme ja heikkouksiamme.


Yhteyden löytämisen tapahtumisessa ei olekaan kysymys ainoastaan sopivasta keskustelukumppanista, vaan ennen kaikkea oman sisäisen maailman rakentumisesta.

Meidän mielemme ja käsityksemme itsestämme muodostuvat niissä risteyskohdissa, joissa kohtaamme toisia ihmisiä ja jaamme itsestämme.  Syvä yhteys toisiin ihmisiin on yksi kauneimmista asioista. Se on keino selviytyä.


Joten;

Puhu vähemmän.

Tuomitse vähemmän.

Kuuntele enemmän.

Ymmärrä enemmän.

Etsi niitä asioita, mitkä meitä yhdistävät.



  • Facebook Social Icon
  • Twitter Social Icon

© 2018 iirispelkonen